sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Työpaikkakätköilyä

Ei hyvältä näytä. Ollaan jo 10:ssä päivässä ja plakkarissa on vasta 16 kätköä ennen tätä päivää. Meneekö sittenkään 100 rikki heinäkuun aikana?

10.7.2016 löytyi vain yksi purkki - joka on nimetty "muistokätköksi" jonkin aiempina vuosina pidetyn miitin vuoksi. Tässä vihje oli sellainen, ettei se minulle auennut koskaan, mutta onneksi itse kätkö kuitenkin löytyi. :)

Tänäänkin (14.7.2016) löytyi muutama purkki ja nekin lounastauolla työ- ja kätköilykaverin kanssa yhdessä.

Löydetyt kätköt:
Kesäkuu 2016:
14.6.2016 nrot 1-2. 2 peruskätköä.
16.6.2016 nro 3. 1 peruskätkö (hautausmaa).
17.6.2016 nro 4. 1 peruskätkö (kotikonnulla).
18.6.2016 nro 5. 1 peruskätkö (kirkko).
19.6.2016 nrot 6-7. 2 peruskätköä (jälkimmäinen Rest Stop -sarja).

24.6.2016 nrot 8-9 eli 2 peruskätköä juhannusaattoiltana (jälkimmäinen Welcome to sarja numero 3).
25.6.2016  nrot 10-12. 3 purkkia "Kaupungista itään".
26.6.2016 nro 13. 1 tradi (peruskätkö) erään urheilukentän nurkilta. Tästä "purkista" tykkäsin erityisen paljon. Hauska keksintö.

Heinäkuu 2016:
3.7.2016 nrot 14-15. Pari tradia jälleen selätetty.
4.7.2016 nro 16. Tradi kivikautiselta asuinpaikalta. 
10.7.2016 nro 17. Yksi muistokätkö.
14.7.2016 nrot 18-20. 3 tradia lounastunnilla.

Tästä lähtee kesäloma käyntiin!

Heinäkuun kätköilymaraton starttaa

Tarkoitus ei suinkaan ole löytää katköjä ihan joka päivä, mutta koska lomakin alkaa heinäkuussa, niin päätin ottaa tavoitteekseni ensimmäisen sadan kätkön rajan ylityksen kuukauden sisällä tästä päivästä alkaen.

3.7.2016 löytyi pari purkkia lisää. Sain houkuteltua "jästipuoliskonkin" mukaan purkkijahtiin ja itse asiassa hän sitten löysikin sen tämän päivän ensimmäisen. Jälkimmäistä etsimme ensimmäisen kätköllä tapaamani kollegan kanssa, joka sitten nappasikin purkin kätköstään ja saimme nimet logikirjaan.
4.7.2016 löytyi yksi purkki hyttysten syöttöreissulla illalla pururadan lähimaastosta. Miten voikaan olla niin paljon turhia ötököitä kimpussa yhtä aikaa? :)

Löydetyt kätköt:
Kesäkuu 2016:
14.6.2016 nrot 1-2. 2 peruskätköä.
16.6.2016 nro 3. 1 peruskätkö (hautausmaa).
17.6.2016 nro 4. 1 peruskätkö (kotikonnulla).
18.6.2016 nro 5. 1 peruskätkö (kirkko).
19.6.2016 nrot 6-7. 2 peruskätköä (jälkimmäinen Rest Stop -sarja).

24.6.2016 nrot 8-9 eli 2 peruskätköä juhannusaattoiltana (jälkimmäinen Welcome to sarja numero 3).
25.6.2016  nrot 10-12. 3 purkkia "Kaupungista itään".
26.6.2016 nro 13. 1 tradi erään urheilukentän nurkilta. Tästä "purkista" tykkäsin erityisen paljon. Hauska keksintö.

Heinäkuu 2016:
3.7.2016 nrot 14-15. Pari tradia jälleen selätetty.
4.7.2016 nro 16. Tradi kivikautiselta asuinpaikalta.

Kuun viimeinen purkki

26.6.2016 hain vielä yhden kätkön, mutta sitten taukoa tuli muutaman päivän verran ja siirryttiin jo heinäkuun puolelle.
Koetan ottaa mahdollisimman paljon kuvia kätköjen lähettyviltä, jotta saan liittää aina jonkin kivan kuvan logatessani kätkön löydetyksi. Tästä tämän päiväisestä ei valitettavasti kuvaa jäänyt muistoksi.